Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Nenäpäivä ja muita loppukesän kuulumisia

Heinäkuun lopussa Merja ja kelpot suuntasivat kennelpäivälle Somerolle. Päivän teemana oli hajuerotteluun tutustuminen. Kouluttajana meillä oli Elisa Reunanen, jonka neuvoilla päästiin hyvään alkuun. Harmi ja Brixi kävivät tutustumassa uuteen lajiin, Binka oli tapansa mukana turistina matkassa. Paikalla oli mukavasti sekä pihakoiria että kelpieitä. Valitettavasti Milla joutui jäämään pois kennelpäivältä työesteiden vuoksi. Kiitos Antonille kuvaajana toimimisesta. Kaikkien kuvien (c) Anton Satamo.

"Siis mitä pitäisi tehdä?"

Brixin kanssa oli kommunikaatiovaikeuksia harjoituksen aluksi. Brixi alkoi tarjota vaihtoehdoksi kaikenlaista hakumetsässä opittua käytöstä ja ohjaaja tuli haukutuksi kesken harjoituksen.

"Tänne on siis kätketty jotakin, mitä pitäisi löytää. . . hmmm."


Nenäharjoituksen jälkeen Brixi jatkoi harjoituksia omin päin.


Harmi oli valmiina nenähommiin ja oivalsikin nopeasti mitä pitää tehdä.

"Ollaanko menossa tekemään jotakin? Kerro vaan mitä pitää tehdä!"

"Ai, tällaista hajua etsitään..."

Yhden laatikon harjoitus

Kahden laatikon harjoitus

Piilotetun hajun etsintää

Binka paistatteli päivää . . . 


Loppukesästä ja alkusyksystä ei ole tullut koe- eikä näyttelykalenteria selattua. Tottista, hakua ja esineitä on treenailtu säännöllisen epäsäännöllisesti. Lisäksi on taas aloitettu jälkien tallaaminen. Jälkiä on nyt tehty vain pellolla. Leikattu heinä kuitenkin sen verran pölisee, että kotiin viemisenä Harmi sai äkäisen silmätulehduksen, joka nyt alkaa olla voitettu. 

Lysti on osoittanut olevansa todellinen kelpie-pentu kaikkine koheltamisineen. Parin viikon välein on jouduttu sopimaan treffejä eläinlääkärin kanssa milloin minkäkin asian takia. Penneli ei paljon väistele eikä osoita suurta varovaisuutta edetessään eri asioihin. Eläinlääkäriä on tapailtu kynsi- ja hammasvammojen tiimoilta. 

Syksy käynnisti taas lastenvetotapahtumat. Kesätauon jälkeen mentiin heti virallisesti vetämään, siis ei ehditty vetotreeneihin ennen tapahtumaa. Ei se mitään haitannut. Harmilla oli hyvin mielessä mitä pitää tehdä.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Brixi HK1 -> FI MVA

Brixin kanssa käytiin viime viikolla taas hakukokeessa. Koe oli arki-iltana. Onneksi oli noita ylitöitä kertynyt sen verran, että esimiehen kanssa saatiin sovittua aikaisempi kotiin lähtö. Lähtiessä ei näyttänyt hyvältä. Ilma oli painostavan kuuma ja matkalla Espooseen ukkosti. Onneksi sade kuitenkin lakkasi, mutta se jätti jälkeensä trooppisen ilmaston. 

Koe alkoi maasto-osuudella. Ensimmäiseksi esineruutuun. Brixi oli huonossa vireessä jo lähtiessä - trooppinen ilmanala ei todellakaan ole meidän sää. Ensimmäisellä lähetyksellä upposi noin 5 metriä ja pysähtyi siihen: Kuka noita isoja kiviä on metsään kantanut?!? Uusi lähetys ja koira upposi radan syvyyteen. . .  ja palasi sieltä kieli roikkuen. Uusi lähetys ja sama lopputulos. Koira kävi läpi koko radan ja ainoa mitä oli palatessa suussa oli sen kieli. Esineruudusta siis 0 pistettä

Seuraavaksi henkilöetsintään. Oikeassa etukulmassa oli korkea kallio ja eihän Brixi sinne noussut. Ohjaajalla oli epäily, ettei siellä ole ketään, joten en koiraa käynyt painostamaan - tuomari huomautti ihan aiheesta, että kulma jäi tarkistamatta. Lähetys vasemmalle ja koira kaartaa radalta ulos. Tuli kutsusta luokse ja uusi lähetys. Jäi jotekin haahuilemaan radalle, joten ohjaaja kutsui pois. Uusi lähetys ja koira alkoi ilmaisemaan. Ilmaisu oli hyvä ja koiran käytös maalimiehellä hienoa. Lähetys toiselle puolelle ja sieltä alkanut haukku pätki sen verran, että ohjaajan piti kerran pysähtyä. Brixi ilmaisi umpipiiloa (taas uusi ja erilainen umppari). Käytös maalimiehellä oli hyvää. Rata suoritettu. Tuomari huomautti arviossaan, että ohjaaja kutsui koiran pois radalta kaksi kertaa kun koiralla oli selvästi haju maalimiehestä - No, tuomari tiesi missä ukot olivat, ohjaaja ei. Tuomarin mukaan koiran työskentelyssä ei ollut huomautettavaa, mutta ohjaajan "työskentelystä" lähti sitten niitä virhepisteitä. Metsästä lähtiessä mukaan saatiin 147p. Se vähän syletti, kun nyt näytti siltä, että tulos jää taas saamatta. Kilpakumppanit kannustivat kuitenkin jatkamaan tottikseen. Sitä halusin vähän miettiä ja lähdin lenkittämään koiria. Autolle palatessani seuraava kilpailija oli palannut metsästä ja toi tuomarin terveiset työtapaturmasta. Tuomarille oli siinä sattunut laskentavirhe ja oikeat pisteet olivatkin 155 pistettä. Oltiin taas kisassa mukana.

Viimeiseksi tottikseen. Pariksi saatiin avoimen luokan rottweiler.

Ilmoittautuminen   (c)Päivi Felixson

Ensimmäisenä paikallaoloon. Sen Brixi selvitti erinomaisesti. Seuraamisosuudella Brixi selvästi odotti eteenmenokäskyä, mitä oli viikonloppuna treenattu. Seuraaminen oli keula edellä kulkemista. Nopeuden vaihtelut olivat kuitenkin hyvät. Ihmisryhmässä Brixi vähän pyörähteli ja tarvitsi ylimääräisen käskyn. Liikkeestä istuminen oli tuomarin arviossa hieman hidas: Koira asetteli takapuoltaan. Maahanmeno hyvä. Luoksetulossa jäi vinoon.

Seuraaminen  (c) Päivi Felixson

Tasamaan nouto oli hyvä. Estehyppy loistava. A-esteelle mentäessä heitto onnistui huonosti ja tyhmä ohjaaja ei pyytänyt uusintaa. Brixi kiipesi esteen yli, mutta paluussa ei vauhti riittänyt ja putosi esteen taakse. Kiersi esteen ilman kapulaa. Uusi käsky, mutta koska kapula oli ihan esteen takana, niin Brixi nosti sen suuhunsa, katsoi estettä ja totesi, ettei kiipeämisestä tule mitään, sylkäisi kapulan maahan ja kiersi esteen. Kilpakumppanit kertoivat kokeen jälkeen, että koira oli kyllä oikesti yrittänyt palata kapulan kanssa oikeaoppisesti. Lopuksi vihdoin eteenlähetys - sitä Brixi oli odottanutkin. Käskystä lähti kun Nato-ohjus. Yhdellä käskyllä kaarroksen kautta maahan ja se oli siinä! 73 pistettä. Koulutustunnus HK1. Koska tarvittavat näyttelytulokset oli jo hankittu, Brixistä tuli samalla Suomen muotovalio FIMVA.

Estehyppy  (c) Päivi Felixson

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kesä ja kärpäset

Arki on alkanut Lystin kanssa rullaamaan mukavasti. Pikkukoira on ehtinyt jo aloittaa jäljestämisen. Lysti on yllättävän keskittynyt jäljestäjä, vaikka muuten pää tuntuu pyörivän koko ajan (ihan tyypillinen kelpie-pentu siis ;)). Hakutreenitkin pieni koira on jo aloittanut. Maalimiehelle irtoamisessa ei ole mitään ongelmaa. Suureen maailmaankin on tutustuttu ja Lysti on osoittanut olevansa todella reipas kelpien alku. Se tutustuu todella rohkeasti uusiin asioihin, mutta on sillä kuitenkin sen verran järkeä, ettei se mene kahta kertaa paikkaan, mistä tulee nenille. Esimerkiksi yhtenä päivänä se tunki nenänsä nokkosiin. Nykyisin se pysähtyy nokkospusikon reunaan katselemaan, mutta ei enää menee tekemään lähempää tuttavuutta mokomien rehujen kanssa.

Lystin kanssa sitä on taas muistanut, miten paljon tekemistä tuollainen kelpie-lapsi todellisuudessa tarvitsee. Millalla oli kolmen iltavuoron putki, jonka aikana ei treenattu mitään, vaan koirat rellestivät vapaana. Huomasi, että Lystille se oli selvästi liian vähän. Kotona se ei meinannut rauhoittua ollenkaan, työpäivän aikana se oli yrittänyt murtautua makkarista vapauteen, repinyt paperit, maalannut p*skalla taideteoksia seiniin, syönyt reiän seinään jne jne. Kun sitten aamuvuoron jälkeen päästiin taas kunnolla treenailemaan ja ulkoilemaan sellaisia parin tunnin iltaulkoilua vapaana lauman kanssa ja välillä treenaillen, rauhoittui meidän kotielämäkin kummasti.

Vastoinkäymisiäkin on matkalle mahtunut. 30.5. ehdittiin ensimmäisen kerran eläinlääkäriin. Lysti onnistui iltalenkillä nielaisemaan tupakantumpin. Pienen pennun kohdalla ei viitsitty jäädä odottelemaan oireiden ilmaantumista, vaan lähdettiin melkein siltä seisomalta päivystykseen oksentamaan. Seuraava eläinlääkärireissu koitti reilua viikkoa myöhemmin, kun Lysti rikkoi toisen yläkulmurinsa. Hammas oli niin totaalisen kappaleina, että sitä lähdettiin Tammistoon poistamaan. Lysti oli kuulemma ollut klinikalla kovin suosittu. Viimeisimmällä käynnillä haettiin ensimmäiset rokotukset. Samalla reissulla käytiin Kannelmäen asemalla katsomassa junia. Niistä Lysti ei ollut moksiskaan, mutta ne ihmiset olisi kaikki pitänyt päästä moikkaamaan :D

video


Keita on omaksunut leikkitädin roolinsa niin hyvin, että sitä saa jatkuvasti olla rajoittamassa, ettei sisällä tarvitse koko ajan riehua. Treenatessa se on kyllä ihan aivoton ja käy hirveillä kierroksilla (välillä tuntuu kuin treenaisi taas Aapoa...). Hakutreeneissä sen kanssa on edistytty tosi hyvin ja se etenee todella reippaasti. Keita on myöa alkanut tunkea ihmisten syliin rapsuteltavaksi, mitä se ei ole yleensä tehnyt. Jäljestäminen on ollut vähän vähäisemmällä huomiolla. Viikko sitten käytiin ajamassa yksi jälki heinäpellolla. Keppejä nousi 3/4, mutta ei se kaunista ollut. Liekö yli polvenkorkuisella heinällä ollut osuutta asiaan, kun nenä tuntui koko ajan nousevan korkealle.

Keita "kampaajalla", Lysti avustustehtävissä.

18.6. käytiin Brixin kanssa taas hakukokeessa. Suuntana oli tällä kertaa Salo. Päivä oli kohtuullisen hiostava - ei siis mitenkään ihanteelliset olosuhteet meille. Ensimmäisenä mentiin henkilöetsintään. Lähetys oikealle, mistä koira takaisin - ei maalimiestä. Lähetys vasemmalle rinnettä alas. Alkoi katkonainen haukku: 3-4 haukkua - tauko - 2-3 haukkua - tauko . . . tuomari oli jäänyt lähetyskohtaan seisomaan, vaikka ohjaaja oli edennyt, joten siellä kai se ensimmäinen ukko oli. Ohjaaja ei kuitenkaan hyväksynyt ilmaisua - tuolla haukkutahdilla matka etukulmaan olisi kestänyt jouluun. Hetken kuluttua koira palasi oma-aloitteisesti keskilinjalle. OLI SIIS ISO VIRHE! No kun ohjaaja oli jo edennyt, niin takaisin ei ollut menemistä. Lähetys vasemmalle rinnettä alas edempää ja näytti, että koira takalinjalta kaartoi rataa eteenpäin (p*!%). Haukku alkoikin kuulua takaviistosta ja kun paikalle päästiin niin siellä koira ilmaisi moitteettomasti umpipiiloa. Seuraava lähetys oikealle. Keskilinjalta oli hyvä näkyvyys metsään ja koira merkkasikin nopeasti ukon ja alkoi haukkua. Toisessa maalimiehessä ei ollut mitään huomautettavaa. Tuomari kyseenalaisti ohjaajan käytöksen keskilinjalla: siis kysyi, miksi ensimmäistä ilmaisua ei hyväksytty. Koska ilmaisua ei ohjaaja ollut hyväksynyt, niin tuomari hyväksyi maalimiehet. Koska koira oli kuitenkin jättänyt ensimmäisen ukon, nin työskentelypisteistä lähti sitten roppakaupalla. Kotiin jäi viemiseksi 130p.

Seuraavaksi esineruutuun. Brixi teki töitä tosi matalalla vireellä. Hävisi oikeaan takakulmaan ja palasi sieltä esine suussa. Sen sitten pudotti puoleen väliin rataa ja tuli ohjaajan luo. WTF!! Uusi lähetys ja koira jäi taivastelemaan keskelle esineruutua (hmm: tuolla kävin, menisinkö sitten tuonne?!?) Ei tietenkään nostanut sitä jo pudottamaansa esinettä, mutta kävi hakemassa toisen. Siinä sitten ohjaajan huomio herpaantui ja otti pari askelta taakse. Koira pudotti esineen ruudun ulkopuolelle, mistä sen sai noukittua. Tuomarin päätös oli, ettei esinettä hyväksytä ohjaajan taka-askelien vuoksi. Vielä oli aikaa tehdä yksi lähetys, mutta ennenkuin koira ehti löytää sen viimeisen, niin aika loppui. Ohjaajan virheestä johtuen saldo oli siis 0p.

Brixi oli sen verran huonossa vireessä, että tänään jätettiin tottis sovinnolla tekemättä, kun tulosmahdollisuus oli jo mennyt. Koe oli pieni (5 koiraa) ja järjestelyt muuten hyvät, mutta päivä venyi kohtuuttomasti tuomarin pitämien taukojen takia. Kilpailijoiden keskuudessa alkoi jo kulkea vitsi tuomarin kahvitauoista.

"Onko sulla mulle jotakin?" pikku-pummi Brixi

Harmin kanssa on touko-kesäkuussa osallistuttu peltojälkikurssille. Paljon meillä on vielä työsarkaa ennen niitä mahdollisia kokeita, mutta hyviä koulutusohjeita saatiin paljon.

Viime perjantaina tehtiin Harmin kanssa vielä yksi aluevaltaus: käytiin mölli-toko kokeessa. Saatiin kotiin vietäväksi 135p, joten tositilanteessa sillä olisi tulos irronnut. Voidaan siis olla ihan tyytyväisiä, koska ne oli meidän ensimmäiset toko-treenit ikinä.
Ensimmäinen ryhmäpaikkamakuu tuotti tulokseksi 8. Pistemenetykset tuli siitä, että Harmi nousi vastaan juuri kun ohjaaja oli sen edessä menossa takaisin koiran viereen.
Seuraaminen 8, aluksi pää pyöri 360-astetta, muuta parani loppua kohti.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10.
Luoksetulo 7: Harmi väisti tuulessa lepattavaa kehänauhaa, matka siis oli melkoista mutkittelua. Noutoesineen pito 0, eihän se sitä kädestä ota. (Huom! Jos runttaa sen koiran suuhun niin tulos on 0p - nyt siis kantapään kautta opittua)
Estehyppy 5, jäi hienosti esteen taakse ja hyppäsi - ja oli heti menossa hyppäämään uudelleen (sitä se PK-esteen treenaaminen teettää). Ohjaaja sai kuitenkin pysäytettyä, mutta siirtyminen ohjaajan viereen oli vähän mutkikasta.
Kokonaisvaikutelma 8

Harmi on aina valmis auton kyytiin - ihan kenen auton vaan.

Binka on ollut tapahtumissa mukana ja toiminut tasaisen varmana hakuradan tallaajana. Mummo-koira on voinut onneksi ihan hyvin.
Binka ilta-auringossa.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kokeiluja, näytelmiä ja perheenlisäystä

Viime sunnuntaina tehtiin Brixin kanssa taas kokeilu hakukokeessa. Tällä kertaa tottiksessa onnistuttiin paremmin. Seuraaminen tapahtui briximäiseen tapaan pienen hajuraon kanssa. Perusasennot olivat jo parempia verrattuna edelliseen suoritukseen. Kapulan luovutuksessa oli ongemaa: koira räki kapulaa varpaille. Estehyppy ei onnistunut yhdellä käskyllä, mutta tuomari totesi, ettei hypyssä ollut huomautettavaa. A-este onnistui mainiosti. Eteenlähetyksessä koira jäi muutaman metrin päähän seisomaan, mutta kun ohjaajan hermo piti, niin koira eteni ilman eri käskyä riittävän matkan päähän ja meni maahan yhden käskyn taktiikalla. Tottispisteitä saatiin kasaan 78p. Seuraavana esineruutu. Brixi oli selvästi tavallista heikommassa työmoodissa. Teki rauhallista etsintää ja kävi ilmeisesti parinkin esineen luona, joita ei sitten kelpuuttanut mammalle tuotavaksi. Juuri ennen etsintäajan loppumista nosti sen viimeisen esineen ja palautti tiputtamalla ohjaajan jalkoihin. Pisteitä moisesta saatiin kuitenkin 26p. Viimeiseksi sitten henkilöetsintä. Päivä alkoi olla kohtalaisen lämmin. Koiran työskentelymotivaatiossa näkyi puutteita jo metsään mennessä. Lähti kuitenkin hyvin tarkastamaan rataa. . . ja tarkasti koko radan. Kävi kaikkien maalimiesten luona nuolemassa kaikki ne kohdat, joihin pääsi käsiksi ja jatkoi matkaa - *WTF* - viimeisen maalimiehen kohdalla haukkui neljä kertaa (niillä haukuilla ei edes päässyt keskilinjalta pois) ja siihen se esitys loppui!!! Brixi siis tarkasti koko radan, löysi maalimiehet ja jätti kaikki haukkumatta. Toiminta sen verran muuttui, että radan lopussa ohjaajakin oli tietoinen siitä, missä ne maalihenkilöt olivat - olisi saattanut toimia pelastuskoirapuolella, mutta tämähän siis oli palveluskoirakoe!!! Meillä on nyt sitten taas uusi ongelma, jota pitää yrittää ratkaista. Paikan päältä otettiin vielä pikapuhelu hakukouluttajalle, koska oma pää ei keksinyt, mistä koira moisen toimintatavan nyt on keksinyt. Hämmästys oli suuri myös puhelimen toisessa päässä.

Seuraava päivä oli kaikilla lepopäivä. Tiistaina sitten otettiin Harmin kanssa suunta Petikkoon rotikoiden järjestämään BH-kokeeseen. Arvonnassa saatiin pariksi sakemanni-narttu. Harmi meni ensin paikallaoloon. Pientä pyörähtelyä ennen maahanmenoa, mutta sitten lähti sujumaan. Ohjaajalle nousi kyllä hiki, kun saku-tyttö alkoi ääntelemään seuraamisessa, mutta onneksi Harmin hermo piti paremmin. Hihnassa seuraaminen oli aluksi vähän levällään, mutta parantui sitten. Ihmisryhmä aiheutti Harmille vähän paineita - sitä siis on tehty treeneissä viimeksi syksyllä. Vapaana seuraaminen meni jo paremmin. Seuraamisosuuksissa arvosana taisi olla hyvä molemmissa. Liikkeestä istuminen OK - ohjaajakin muisti pysähtyä. Samoin maahanmeno ja luoksetulo. Arvosana erinomainen. A-osio hyväksytty. Kaupunkiosio tehtiin Vantaakosken asemalla. Harmi otti pientä painetta ja meno hihnassa oli sen mukaista. Kun vielä häiriökoirana oli uros rottwailer, niin ohjaajan hermot olivatkin mennä jo siinä. Juoksijat, autot ja fillarit eivät Harmille ole olleet mikään ongelma ja ne ohitettiin tien laitaa nuuskien. Ohikulkevaa koiraa Harmi kerran vilkaisi ja se oli siinä. Paikallaanolossa Harmi pysyi tarkalleen siinä asennossa, mihin se oli jätetty. Katse oli kyllä varsin loukkaantunut "siis jätit minut tänne selviämään yksin?!?" ohjaajan palatessa. Siitä selvittiin ja Harmi on nyt BH hyväksytty! Osaa se siis käyttäytyä :)

Helatorstai vietettiin erkkarissa. Se oli tänä vuonna palveluskoiratapahtuman yhteydessä Hakunilan urheilupuistossa. Meiltä oli ilmoitettu Brixi, Harmi ja Keita. Binka pääsi mukaan turistiksi. Kelpiet tuomaroi Marie Colyer Australiasta ja bortsut Tracie Buckley myöskin Australiasta. Näyttelykuvien (c)Tiia Hämäläinen.

Ekana kehään Harmi, joka kyllä seisoi kauniisti, mutta liikkui vähemmän kauniisti. Tuloksena kuitenkin hienosti AVO EH. " 3 years old red dog. Strong head. Good lenght of neck. A little too long in the loin area. Tailset perhaps a little low. On the move, needs to settle."

Pitäisiköhän tuota näyttelytreeniä tehdä?!?

Harmi kuitenkin hienosti rauhoittui omaa vuoroaan odotellessa.

Brixin ja Keitan kehät menivät päällekäin. Brixi esiintyi nätisti, mutta lensi H:lla ulos, turkki oli tosi kamalassa kunnossa. Karvanlähtö aiheutti edellisenä päivänä todellisen furminoinnin ja karvanlaatu on muuttunut tosi pehmeäksi. Painoakin koiralla oli vähemmän kuin yleensä näyttelyihin mennessä.  " 7 years old chocolate bitch. Good length of neck. Good topline and tailset. Prefer stronger head. Moved quite well."

Keita esiintyi käyttöluokan ainoana koirana saaden hienosti tuloksen KÄY ERI1 SA. Paras narttu -kehästä meidät käteltiin ihan odotetusti ulos.
"6 year black & white. Parallel plains in the head. Good expression. Would like a little more stop. Good length of neck, well set into shoulders. Very good length of body. Slightly long in loin. Balanced angulations. Would like a slightly shorter hock. Moves straight & true but a little close behind, good side gait, with good reach & drive."


Harmi osallistui vielä päivän päätteeksi Yacatiksen kasvattajaluokkaan.

Erkkarin jälkeen Milla lähti ajamaan Somerolle. Sieltä mukaan tarttui pieni kelpie-tyttö, viralliselta nimeltään Yacatis Leyla-Happy. Kutsumanimeksi pieni piikkihammas sai Lysti. Ensimmäinen yö meni hienosti. Pentu heräsi muutaman kerran, mutta rauhoittui nopeasti uudelleen nukkumaan. Parin päivän tuttavuuden perusteella Lysti on osoittautunut reippaaksi pennuksi. Se menee rohkeasti tutkimaan ympäristöä ja uusia asioita. Myöskään alustaepävarmuuksia ei vaikuta tässä vaiheessa olevan, sillä se kuljeskelee mielellään esim. kaivonkansien päällä. Keita on suhtautunut uuteen tulokkaaseen hienosti. Välillä sitä selvästi ärsyttää koko tyyppi, mutta osaa tällöin pysyä etäällä. Välillä Keita yrittää kovasti leikittää pentua. PK-lajeihin olisi pikkukoiran kanssa tarkoitus suunnata, mutta katsellaan niitä harrastuksia sitten viime kädessä koiran mukaan.


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Talviterässä

Eilen käytiin Brixin kanssa hakukokeessa. Meille tärkeiden asioiden treenaaminen oli jäänyt ennen koetta hävyttömän vähälle sään vaihteluiden takia, mutta päätettiin kuitenkin koekausi korkata. Koe oli Nurmijärvellä, joten matkantekoonkaan ei kulunut kohtuuttomasti aikaa. Koejärjestelyt olivat hyvät ja kun paikalla oli vielä kaksi tuomaria, niin päivä eteni vauhdikkaasti.

Brixi oli ainoa alokasluokan koira, joten tottiksessa meillä oli parina avoimen luokan koira. Brixi suoritti ensimmäisenä ja jo kentälle menossa oli vaikeutta, kun pienellä koiralla oli tosi kiire. Onnistuttiin kuitenkin tekemään ilmottautuminen ja päästiin suorittamaan. Seuraaminen oli ajoittain väljää ja kontakti tipahteli - ylimääräisiä käskyjä ei kuitenkaan tarvinnut käyttää. Ihmisryhmästä selvittiin ilman että pieni koira olisi hullaantunut riehumaan. Muistaakseni meni tyydyttäväksi. Liikkeestä istuminen oli erinomainen. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo taisi mennä puutteelliseksi/tyydyttäväksi. Luoksetulo tapahtui Brixin vauhdilla ja sivulle tulemista piti vähän avittaa. Tasamaan nouto meni kohtalaisesti, vauhtia Brixillä ei noudoissa kauheasti ole ollut. Pään kääntö sivulle kapulaa luovutettaessa, mutta irroitti käskystä. Perusasento jäi vinoksi, kuten kautta koko kokeen. Hyppyesteellä kolme kieltoa ja se meni siinä. Sama tapahtui A-esteellä, joten oli jo tiedossa, että tulos jää saamatta. Eteenmeno olikin sitten loistava ja arvosanaksi tuli erinomainen. Paikallaolossa ei ollut huomautettavaa. Perusasentoon nousemisessa taisi tarvita kaksi käskyä. Kokonaispisteitä saatiin kasaan 58p.

Vauhdilla päästiin esineruutuun heti tottisosuuden jälkeen. Ruutu oli heinäpellolla. Hetki meni miettiessä mihin koiran lähettäisi. Säädetyn ajan puitteissa koira ehti käydä ruudussa p...lla, kuopia maata yltäkylläisesti sen jälkeen sekä hakea ja luovuttaa esineen - minkä kyllä pudotti jalan viereen. Pisteitä moisellä törkyesityksellä sai 27p. Tuomari totesikin, että koira tekee töitä omalla tavallaan koko ajan, mutta työtehtävistä voidaan olla eri mieltä. Yhtään lisäkäskyä ei koko toimintaan tarvittu.

Ennen henkilöetsintäosuutta oli sitten pidempi tauko, minkä aikana käytiin varmistelemassa niitä tarpeiden tekemisiä parikin kertaa.

Brixi oli vähän turhan innoissaan metsään mentäessä, mikä sitten näkyi suorituksessa. Ensimmäinen lähetys vasempaan etukulmaan. Koira eteni ensin polkua pitkin, mutta polun kääntyessä jatkoi matkaa etukulmaan - loistavaa!! Palatessa pysähtyi puoliväliin ja sieltä alkoi kuulua kimeää vingahtelua ja yksittäistä haukahtelua. Tuli mieleen, että siellä on umpipiilo ja koira on nyt vähän epävarma, joten jäin odottelemaan haukun vahvistamista. . . sitä ei sitten tullut. Koira tuli keskilinjalle, mistä uusi lähetys samaan paikkaan (ohjaaja oli aivan varma, että siellä se ukko on). Koira eteni puoleenväliin radan syvyyttä ja kääntyi etenemään rataa eteenpäin. *WTF* Ei kun kutsumaan koiraa takaisin: Kutsu - ei tule. Kutsu - ei tule. Kutsu - ei *prkle* koiraa näy missään. Siinä vaiheessa ilmoitin tuomarille, että keskeytän kokeen. Tuomari totesi, että nyt pitäisi koira saada jotenkin hallintaan. Juuri, kun olin vastannut, että se tulee kun on nostanut sieltä takakulmasta sen maalimiehen, alkoi metsästä (takakulmasta) kuulua haukku. Sovittiin, että maalimies tuo koiran pois, mutta ei se koiran vauhdissa pysynyt. Sieltä Brixi jo juoksi radan oikealla puolella ylen onnellisena siitä, että on niin taitava löytämään metsässä olevia ukkoja - molemmat viimeiset maalimiehet olivat takakulmissa. Henkilöetsinnän pisteet jäivät siis saamatta.

Ensimmäisessä ilmaisupaikassa oli ollut risukasassa ukko, joka kertoi, että koira oli käynyt antamassa tuhat suudelmaa ja aloitti haukun. . . . joka ei siis todellakaan ollut mikään haukkuilmaisu. Lähinnä muistutti jotakin onnellisen koiran kimitystä ja vingahtelua.

Kokeen jälkeen mentiin vielä metsälenkille tuulettamaan ohjaajan päätä. . . .

Paikallaanoloharjoitusta

maanantai 1. toukokuuta 2017

Kevättä odotellaan. . .

Aina, kun sitä luulee, että nyt kevät on nurkan takana, taivaalta alkaa tipahdella räntää ja lunta. Muutama aurinkoinen päivä on aiheuttanut treenikärpäsen pureman - siitä sitten syvä pudotus masennukseen, kun kaikki kentät lilluvat vedessä tai ovat lumen alla.

Sen verran on aktivoiduttu, että Harmin kanssa käytiin mölli-BH-kokeessa. Eihän tuo ihan mennyt kuin Strömsössä, mutta koearvostelijan mukaan olisi sillä hyväksytty tulos saatu. Se olikin ihan ensimmäinen kerta Harmin kanssa kokeenomaisessa suorituksessa. Kentällä oli aivan mielettömän kova tuuli ja pystyssä pysymisen kanssa sai itsekin tehdä töitä - olosuhteet eivät siis olleet mitenkään ihanteelliset. Harmin kanssa on jatkettu tarpeen mukaan lastenvedoissa. Vaaralan vappurieha olikin Harmille todellinen tulikaste. Vieressä oli paloauto. Toisella puolella kenttää esiintymislava. Ihmiset tanssivat ja hyppivät, joillakin oli koiria mukana kentällä. Ja niitä ilmapalloja riitti. . . Lapsia tietenkin vedettiin ihmismassan keskellä. Hienosti Harmi selvitti oman sarkansa - kun kelpie tekee töitä, niin kelpie tekee töitä. Lasten vanhemmilta tuli kommentteja koirasta, joka todella vetää tosissaan.

Harmi ja ihana Beauceron-neito Jade työläisten juhlassa.

Valoisat illat ovat tuoneet metsälenkit takaisin kuvioihin. Niistä on nautittu koko lauman kanssa.

Binka

Brixi

Harmi

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään - ajatuksia Aaposta

Aapon poismenosta on mennyt jo yli puoli vuotta. Ikävä on edelleen kova. Tuli tilattua iFolorilta canvas-taulu pojasta. Vielä se tuolla odottaa paikkaa seinältä... Pikkuhiljaa ikävä helpottaa ja muuttuu kauniiksi muistoiksi. Onneksi on paljon kuvia ja videoita jäljellä meidän yhteiseltä matkalta <3 Pitkään olen miettinyt kirjoittamista Aapon lopettamisesta ja siihen liittyvistä syistä. Nyt tuntui olevan sopiva aika.

Kuten täältä blogista on voinut lukea, niin Aapolla diagnosoitiin joulukuussa 2015 luupiikki vasemman takajalan nuljuluussa. Tuolloin meillä otettiin pitkään iisisti ja syötiin kipulääkkeitä. Kuitenkaan koiraa ei meinattu millään saada oireettomaksi. Jo tuolloin oli selvää, että aktiivista ja tekemistä rakastavaa koiraa kohtaan on väärin tuomita se lopuksi ikää lenkkeilemään lyhyitä lenkkejä hihnassa ilman rasitusta. Kevyen ja vähäisen liikunnan lisäksi hoitorepertuaariin otettiin keväällä laserhoito ja Cartrophen-pistokset. Pienenä ihmeenä pidettiin sitä, että näillä Aapo saatiin kuin saatiinkin oireettomaksi ja kipulääkkeet pystyttiin lopettamaan kolmen kuukauden jälkeen. Ymmärrettiin toki jo tuolloin, ettei luupiikki itsessään ollut polvesta mihinkään kadonnut ja oireet tulisivat vielä jossain vaiheessa palaamaan. Jatkoajalla siis oltiin, mutta nautittiin polven suhteen oireettomista viikoista.




Heinäkuussa 2016 meillä oli suunniteltu kontrollikäynti polven suhteen. Aapo rauhoitettiin ja polvi kuvattiin - ei muutoksia. Kuitenkin kova isku oli, kun samalla otetussa röntgen-kuvassa näkyi suuri ja määrittelemätön massa vatsaontelossa. Koira aristi vatsaa ja kaikessa hiljaisuudessa tajuttiin, että nyt oli kyse jostain vakavasta. Tuona iltana muistan, kuinka taas kiinnitin huomiota siihen, miten huonosti Aapo heräsi rauhoituksesta. Keita oli samalla eläinlääkärikäynnillä rauhoitettu ja kuvattu. Illalla kun Keita jo rehasi pitkin pihoja, Aapo törmäili seiniin, kaatuili rappusissa eikä ollut kovin aktiivisesti lähdössä mihinkään. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Aapon herääminen rauhoituksesta oli vaikeaa...

Ilta pohdittiin ja punnittiin vaihtoehtoja. Päädyttiin siihen, että ultrataan koira. Ultra näytti syypääksi reilusti suurentuneen eturauhasen ja vatsaontelossa olleen vapaan nesteen. Eturauhasessa oli jo tuolloin kysta (1cm), jonka eläinlääkäri katsoi hyvänlaatuiseksi. Pieni toivonkipinä syttyi, sillä ovathan ne eturauhasvaivat sen verran yleisiä, että ne pystytään hoitamaan. Tai tähän ajatukseen sitä toivonsa pisti... Kipulääkkeet peliin yhdessä hormonihoitojen kanssa. Kontrollia kontrollin perään koko kesä. Eturauhanen ei kuitenkaan reagoinut hoitoon toivotulla tavalla. Päin vastoin siinä oleva kysta lähti suurenemaan. Koira oli jo silminnähden kipeä kipulääkityksestä huolimatta. Aapo repi tassujaan ja hännäntyveään vereslihalle. Kun viimeinen ultra sitten näytti, että kysta oli jo nelinkertainen ensimmäiseen ultraan nähden, ja eläinlääkäri ei pystynyt antamaan ennustetta leikkaushoidosta, oli aika merkata kalenteriin se viimeinen käynti. Päätöksessä painoi myös ilman muuta kokonaisuus, Aapolla oli edelleen polvessa luupiikki, joka olisi saattanut ruveta oireilemaan koska tahansa. 

Olin aina luvannut Aapolle, että se saa lähteä saappaat jalassa... kun se vielä olisi oma itsensä. Sen ei tarvitsisi olla kipeä. Melkein pystyin tämän toteuttamaan, sillä kipeähän se oli. Itse sen näin, vaikka tiedän, että ulkopuolisten silmiin se ei kipeältä näyttänytkään. Olihan se aina valmis, häntä heilutti koiraa ja leluja rahdattiin edestakaisin. Edelleen se viimeisinä päivinä oli valmis treenaamaan, kun sen kanssa kentällä kävi jotain hömppäämässä. Olisihan leikkausta voinut lähteä yrittämään ja moni varmaan olisi lähtenytkin. Itse kuitenkin tiesin, että Aapon selväminen edes nukutuksesta oli epävarmaa, enkä halunnut Aapolle sellaista lähtöä. Se ansaitsi parempaa. Leikkaukseen kuitenkin vaaditaan jo jonkin verran syvempi nukutus kuin röntgenkuvien ottamiseen... Koin, että Aapon kaltaiselle koiralle olisi ollut väärin tuomita se pitkään kuntoutukseen, jonka tuloksesta ei edes olisi ollut takeita.

Muistan kuinka lähdettiin aamulenkille viimeistä kertaa. Mentiin pellolle, mistä Aapo oli edellisenä iltana löytänyt jalkapallon. Sillä se pelasi pitkin peltoa pysähtyen välillä pitämään taukoa. Oltiin ulkona tavallista pidempään. Aamuruuaksi puuroa, lihaa ja piimää - Aapon lempparia. Sinne sekaan kipulääkkeet. Kipeänä ei tarvinnut olla. Päivällä käytiin läheisellä nurmikentällä. Aapo sai ottaa sisälelunsa mukaan... sorsa seurasi muutenkin koko viikon joka paikkaan. Aapo makoili varjossa pensaikon alla lelunsa kanssa. Välillä veti sitä kilpaa, kun Keita yritti varastaa sen. Kun mentiin sisälle, maattiin Aapon kanssa vierekkäin olkkarin lattialla. Tuhina vain kuului ja häntä heilui aina silloin tällöin. Sorsa oli tietenkin tässä kolmantena pyöränä. Sitten tuli aika lähteä eläinlääkäriin. Käytiin matkalla vielä metsässä kävelemässä viimeistä kertaa. Leikittiin vetoleikkejä ja vain oltiin. Kun Aapo alkoi unohdella leluaan pensaikkoon, tiesin, että oikealla tiellä ollaan - se ei koskaa jättänyt lelujaan. Otetiin vielä viimeiset kuvat ja lähdettiin kohti eläinlääkäriä.



Leikittiin Aapon kanssa eläinlääkärin huoneessa sorsalla - minä heitin, Aapo toi. Istuin lattialla ja kun alkoi nukuttaa, Aapo tuli minun syliin. Siihen se nukahti sorsa tassun alla, pää minun sylissä. Aapon lähtö oli kaunis, jos kuolema voi kaunis olla. Aapo vain nukahti rauhallisesti ja minua helpotti suuresti, kun näin sen katseesta, ettei sitä pelottanut ollenkaan. Siinä me sitten oltiin sylikkäin, viimeistä kertaa. Kuiskuttelin Aapon korvaan, miten hieno poika se on, ihan paras, ja annoin sille viimeisen kerran luvan mennä.


Aapo lähetettiin Eviraan avattavaksi. Avaustulos osoitti päätöksen Aapon päästämisestä pois oikeaksi. Kysta, joka oli kolme päivää aikaisemmin ultrassa näyttänyt 4cm suuruiselta, oli todellisuudessa ollut 10cm ja erittäin ohutseinäinen. Eturauhanen oli ultrassa ollut 6cm, mutta avauksessa selvisi, että se oli ollut jo 8cm. Aapo tuhkattiin yhdessä sille niin rakkaan sorsa-lelun kanssa. Tuhkat haettiin kuukautta myöhemmin kotiin ja vietiin läheiseen puistoon, missä Aapo tykkäsi hengailla muun lauman kanssa.


Aapo oli sellainen koira, että se eli aina täysillä. Niin hullu, mutta niin rakas. Aapoa kohtaan olisi ollut väärin pitkittää sen kärsimyksiä. Oman koiran kivulle tulee sokeaksi - näkeehän sitä joka päivä ja muutos tapahtuu usein pikkuhiljaa. Vaikka itse jo selkeästi näin Aaposta, että se oli kipeä, tajusin vasta kun Aapoa ei enää ollut, että kuinka kipeä se todellisuudessa oli. Nyt kun vertaan Aaposta otettuja parin vuoden takaisia kuvia niihin, joita otettiin viimeisenä päivänä, näen että koiran ilme oli jo erilainen. Katse on väsynyt eikä siinä enää näy samanlaista pilkettä kuin mihin olin Aapon kanssa tottunut ja mikä vanhoissa kuvissa näkyy.



Aapo opetti minulle todella paljon. Yhtä vihreitä oltiin molemmat, kun alettiin harrastaa. Paljon saatiin kokea. Ensimmäiset agilitytreenit, ensimmäinen tokokisa, ensimmäinen ajettu jälki, ensimmäinen nostettu maalimies, ensimmäinen kerta paimentamassa, ensimmäisen kerran ikinä esitin koiraa näyttelyssä, kun Aapo debytoi Tampereen kv:ssa maaliskuussa 2009, ensimmäisen kerran osallistuin BH-kokeeseen ja ensimmäinen koira, jonka valiohakemuksen sain lähettää Kennelliittoon. Paljon opittiin, paljon jäi oppimatta. Haasteita matkalle toi Aapon huono hermorakenne. Ei se aggressiivinen koskaan ollut - päinvastoin, vaan erittäin vilkas kaveri erittäin suurella saalisvietillä, jota sen hermot eivät pystyneet hallitsemaan. Iloinen ja ystävällinen se oli. Se kasvatti Brixin, Keitan ja Harmin todella kauniisti ja kärsivällisesti. Harmittaa hurjasti, että tulevat pennut eivät enää pääse Aapon oppiin.



Aapo oli minulle se "once in a lifetime" -koira. Toista Aapon kaltaista ei tule koskaan, sen tiedän. Se oli niin suuri persoona, niin omalaatuinen kaveri. Ei ole huono asia, että toista Aapon kaltaista ei tule. Se ei ollut helppo koira. Päivääkään en silti vaihtaisi pois. Ilman Aapoa en tietäisi tätäkään vähää koiran kouluttamisesta kuin nyt. Aapon ansiosta olen paljon viisaampi seuraavan pennun kanssa.

Ikävä on kova! Aapo saa nyt kaahata aksaa vähän isommilla areenoilla ja syödä ihan niin paljon kuin haluaa. <3