Kelpiet ja bortsu

Kelpiet ja bortsu
Meidän jengi

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kokeiluja, näytelmiä ja perheenlisäystä

Viime sunnuntaina tehtiin Brixin kanssa taas kokeilu hakukokeessa. Tällä kertaa tottiksessa onnistuttiin paremmin. Seuraaminen tapahtui briximäiseen tapaan pienen hajuraon kanssa. Perusasennot olivat jo parempia verrattuna edelliseen suoritukseen. Kapulan luovutuksessa oli ongemaa: koira räki kapulaa varpaille. Estehyppy ei onnistunut yhdellä käskyllä, mutta tuomari totesi, ettei hypyssä ollut huomautettavaa. A-este onnistui mainiosti. Eteenlähetyksessä koira jäi muutaman metrin päähän seisomaan, mutta kun ohjaajan hermo piti, niin koira eteni ilman eri käskyä riittävän matkan päähän ja meni maahan yhden käskyn taktiikalla. Tottispisteitä saatiin kasaan 78p. Seuraavana esineruutu. Brixi oli selvästi tavallista heikommassa työmoodissa. Teki rauhallista etsintää ja kävi ilmeisesti parinkin esineen luona, joita ei sitten kelpuuttanut mammalle tuotavaksi. Juuri ennen etsintäajan loppumista nosti sen viimeisen esineen ja palautti tiputtamalla ohjaajan jalkoihin. Pisteitä moisesta saatiin kuitenkin 26p. Viimeiseksi sitten henkilöetsintä. Päivä alkoi olla kohtalaisen lämmin. Koiran työskentelymotivaatiossa näkyi puutteita jo metsään mennessä. Lähti kuitenkin hyvin tarkastamaan rataa. . . ja tarkasti koko radan. Kävi kaikkien maalimiesten luona nuolemassa kaikki ne kohdat, joihin pääsi käsiksi ja jatkoi matkaa - *WTF* - viimeisen maalimiehen kohdalla haukkui neljä kertaa (niillä haukuilla ei edes päässyt keskilinjalta pois) ja siihen se esitys loppui!!! Brixi siis tarkasti koko radan, löysi maalimiehet ja jätti kaikki haukkumatta. Toiminta sen verran muuttui, että radan lopussa ohjaajakin oli tietoinen siitä, missä ne maalihenkilöt olivat - olisi saattanut toimia pelastuskoirapuolella, mutta tämähän siis oli palveluskoirakoe!!! Meillä on nyt sitten taas uusi ongelma, jota pitää yrittää ratkaista. Paikan päältä otettiin vielä pikapuhelu hakukouluttajalle, koska oma pää ei keksinyt, mistä koira moisen toimintatavan nyt on keksinyt. Hämmästys oli suuri myös puhelimen toisessa päässä.

Seuraava päivä oli kaikilla lepopäivä. Tiistaina sitten otettiin Harmin kanssa suunta Petikkoon rotikoiden järjestämään BH-kokeeseen. Arvonnassa saatiin pariksi sakemanni-narttu. Harmi meni ensin paikallaoloon. Pientä pyörähtelyä ennen maahanmenoa, mutta sitten lähti sujumaan. Ohjaajalle nousi kyllä hiki, kun saku-tyttö alkoi ääntelemään seuraamisessa, mutta onneksi Harmin hermo piti paremmin. Hihnassa seuraaminen oli aluksi vähän levällään, mutta parantui sitten. Ihmisryhmä aiheutti Harmille vähän paineita - sitä siis on tehty treeneissä viimeksi syksyllä. Vapaana seuraaminen meni jo paremmin. Seuraamisosuuksissa arvosana taisi olla hyvä molemmissa. Liikkeestä istuminen OK - ohjaajakin muisti pysähtyä. Samoin maahanmeno ja luoksetulo. Arvosana erinomainen. A-osio hyväksytty. Kaupunkiosio tehtiin Vantaakosken asemalla. Harmi otti pientä painetta ja meno hihnassa oli sen mukaista. Kun vielä häiriökoirana oli uros rottwailer, niin ohjaajan hermot olivatkin mennä jo siinä. Juoksijat, autot ja fillarit eivät Harmille ole olleet mikään ongelma ja ne ohitettiin tien laitaa nuuskien. Ohikulkevaa koiraa Harmi kerran vilkaisi ja se oli siinä. Paikallaanolossa Harmi pysyi tarkalleen siinä asennossa, mihin se oli jätetty. Katse oli kyllä varsin loukkaantunut "siis jätit minut tänne selviämään yksin?!?" ohjaajan palatessa. Siitä selvittiin ja Harmi on nyt BH hyväksytty! Osaa se siis käyttäytyä :)

Helatorstai vietettiin erkkarissa. Se oli tänä vuonna palveluskoiratapahtuman yhteydessä Hakunilan urheilupuistossa. Meiltä oli ilmoitettu Brixi, Harmi ja Keita. Binka pääsi mukaan turistiksi. Kelpiet tuomaroi Marie Colyer Australiasta ja bortsut Tracie Buckley myöskin Australiasta. Näyttelykuvien (c)Tiia Hämäläinen.

Ekana kehään Harmi, joka kyllä seisoi kauniisti, mutta liikkui vähemmän kauniisti. Tuloksena kuitenkin hienosti AVO EH. " 3 years old red dog. Strong head. Good lenght of neck. A little too long in the loin area. Tailset perhaps a little low. On the move, needs to settle."

Pitäisiköhän tuota näyttelytreeniä tehdä?!?

Harmi kuitenkin hienosti rauhoittui omaa vuoroaan odotellessa.

Brixin ja Keitan kehät menivät päällekäin. Brixi esiintyi nätisti, mutta lensi H:lla ulos, turkki oli tosi kamalassa kunnossa. Karvanlähtö aiheutti edellisenä päivänä todellisen furminoinnin ja karvanlaatu on muuttunut tosi pehmeäksi. Painoakin koiralla oli vähemmän kuin yleensä näyttelyihin mennessä.  " 7 years old chocolate bitch. Good length of neck. Good topline and tailset. Prefer stronger head. Moved quite well."

Keita esiintyi käyttöluokan ainoana koirana saaden hienosti tuloksen KÄY ERI1 SA. Paras narttu -kehästä meidät käteltiin ihan odotetusti ulos.
"6 year black & white. Parallel plains in the head. Good expression. Would like a little more stop. Good length of neck, well set into shoulders. Very good length of body. Slightly long in loin. Balanced angulations. Would like a slightly shorter hock. Moves straight & true but a little close behind, good side gait, with good reach & drive."


Harmi osallistui vielä päivän päätteeksi Yacatiksen kasvattajaluokkaan.

Erkkarin jälkeen Milla lähti ajamaan Somerolle. Sieltä mukaan tarttui pieni kelpie-tyttö, viralliselta nimeltään Yacatis Leyla-Happy. Kutsumanimeksi pieni piikkihammas sai Lysti. Ensimmäinen yö meni hienosti. Pentu heräsi muutaman kerran, mutta rauhoittui nopeasti uudelleen nukkumaan. Parin päivän tuttavuuden perusteella Lysti on osoittautunut reippaaksi pennuksi. Se menee rohkeasti tutkimaan ympäristöä ja uusia asioita. Myöskään alustaepävarmuuksia ei vaikuta tässä vaiheessa olevan, sillä se kuljeskelee mielellään esim. kaivonkansien päällä. Keita on suhtautunut uuteen tulokkaaseen hienosti. Välillä sitä selvästi ärsyttää koko tyyppi, mutta osaa tällöin pysyä etäällä. Välillä Keita yrittää kovasti leikittää pentua. PK-lajeihin olisi pikkukoiran kanssa tarkoitus suunnata, mutta katsellaan niitä harrastuksia sitten viime kädessä koiran mukaan.


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Talviterässä

Eilen käytiin Brixin kanssa hakukokeessa. Meille tärkeiden asioiden treenaaminen oli jäänyt ennen koetta hävyttömän vähälle sään vaihteluiden takia, mutta päätettiin kuitenkin koekausi korkata. Koe oli Nurmijärvellä, joten matkantekoonkaan ei kulunut kohtuuttomasti aikaa. Koejärjestelyt olivat hyvät ja kun paikalla oli vielä kaksi tuomaria, niin päivä eteni vauhdikkaasti.

Brixi oli ainoa alokasluokan koira, joten tottiksessa meillä oli parina avoimen luokan koira. Brixi suoritti ensimmäisenä ja jo kentälle menossa oli vaikeutta, kun pienellä koiralla oli tosi kiire. Onnistuttiin kuitenkin tekemään ilmottautuminen ja päästiin suorittamaan. Seuraaminen oli ajoittain väljää ja kontakti tipahteli - ylimääräisiä käskyjä ei kuitenkaan tarvinnut käyttää. Ihmisryhmästä selvittiin ilman että pieni koira olisi hullaantunut riehumaan. Muistaakseni meni tyydyttäväksi. Liikkeestä istuminen oli erinomainen. Liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo taisi mennä puutteelliseksi/tyydyttäväksi. Luoksetulo tapahtui Brixin vauhdilla ja sivulle tulemista piti vähän avittaa. Tasamaan nouto meni kohtalaisesti, vauhtia Brixillä ei noudoissa kauheasti ole ollut. Pään kääntö sivulle kapulaa luovutettaessa, mutta irroitti käskystä. Perusasento jäi vinoksi, kuten kautta koko kokeen. Hyppyesteellä kolme kieltoa ja se meni siinä. Sama tapahtui A-esteellä, joten oli jo tiedossa, että tulos jää saamatta. Eteenmeno olikin sitten loistava ja arvosanaksi tuli erinomainen. Paikallaolossa ei ollut huomautettavaa. Perusasentoon nousemisessa taisi tarvita kaksi käskyä. Kokonaispisteitä saatiin kasaan 58p.

Vauhdilla päästiin esineruutuun heti tottisosuuden jälkeen. Ruutu oli heinäpellolla. Hetki meni miettiessä mihin koiran lähettäisi. Säädetyn ajan puitteissa koira ehti käydä ruudussa p...lla, kuopia maata yltäkylläisesti sen jälkeen sekä hakea ja luovuttaa esineen - minkä kyllä pudotti jalan viereen. Pisteitä moisellä törkyesityksellä sai 27p. Tuomari totesikin, että koira tekee töitä omalla tavallaan koko ajan, mutta työtehtävistä voidaan olla eri mieltä. Yhtään lisäkäskyä ei koko toimintaan tarvittu.

Ennen henkilöetsintäosuutta oli sitten pidempi tauko, minkä aikana käytiin varmistelemassa niitä tarpeiden tekemisiä parikin kertaa.

Brixi oli vähän turhan innoissaan metsään mentäessä, mikä sitten näkyi suorituksessa. Ensimmäinen lähetys vasempaan etukulmaan. Koira eteni ensin polkua pitkin, mutta polun kääntyessä jatkoi matkaa etukulmaan - loistavaa!! Palatessa pysähtyi puoliväliin ja sieltä alkoi kuulua kimeää vingahtelua ja yksittäistä haukahtelua. Tuli mieleen, että siellä on umpipiilo ja koira on nyt vähän epävarma, joten jäin odottelemaan haukun vahvistamista. . . sitä ei sitten tullut. Koira tuli keskilinjalle, mistä uusi lähetys samaan paikkaan (ohjaaja oli aivan varma, että siellä se ukko on). Koira eteni puoleenväliin radan syvyyttä ja kääntyi etenemään rataa eteenpäin. *WTF* Ei kun kutsumaan koiraa takaisin: Kutsu - ei tule. Kutsu - ei tule. Kutsu - ei *prkle* koiraa näy missään. Siinä vaiheessa ilmoitin tuomarille, että keskeytän kokeen. Tuomari totesi, että nyt pitäisi koira saada jotenkin hallintaan. Juuri, kun olin vastannut, että se tulee kun on nostanut sieltä takakulmasta sen maalimiehen, alkoi metsästä (takakulmasta) kuulua haukku. Sovittiin, että maalimies tuo koiran pois, mutta ei se koiran vauhdissa pysynyt. Sieltä Brixi jo juoksi radan oikealla puolella ylen onnellisena siitä, että on niin taitava löytämään metsässä olevia ukkoja - molemmat viimeiset maalimiehet olivat takakulmissa. Henkilöetsinnän pisteet jäivät siis saamatta.

Ensimmäisessä ilmaisupaikassa oli ollut risukasassa ukko, joka kertoi, että koira oli käynyt antamassa tuhat suudelmaa ja aloitti haukun. . . . joka ei siis todellakaan ollut mikään haukkuilmaisu. Lähinnä muistutti jotakin onnellisen koiran kimitystä ja vingahtelua.

Kokeen jälkeen mentiin vielä metsälenkille tuulettamaan ohjaajan päätä. . . .

Paikallaanoloharjoitusta

maanantai 1. toukokuuta 2017

Kevättä odotellaan. . .

Aina, kun sitä luulee, että nyt kevät on nurkan takana, taivaalta alkaa tipahdella räntää ja lunta. Muutama aurinkoinen päivä on aiheuttanut treenikärpäsen pureman - siitä sitten syvä pudotus masennukseen, kun kaikki kentät lilluvat vedessä tai ovat lumen alla.

Sen verran on aktivoiduttu, että Harmin kanssa käytiin mölli-BH-kokeessa. Eihän tuo ihan mennyt kuin Strömsössä, mutta koearvostelijan mukaan olisi sillä hyväksytty tulos saatu. Se olikin ihan ensimmäinen kerta Harmin kanssa kokeenomaisessa suorituksessa. Kentällä oli aivan mielettömän kova tuuli ja pystyssä pysymisen kanssa sai itsekin tehdä töitä - olosuhteet eivät siis olleet mitenkään ihanteelliset. Harmin kanssa on jatkettu tarpeen mukaan lastenvedoissa. Vaaralan vappurieha olikin Harmille todellinen tulikaste. Vieressä oli paloauto. Toisella puolella kenttää esiintymislava. Ihmiset tanssivat ja hyppivät, joillakin oli koiria mukana kentällä. Ja niitä ilmapalloja riitti. . . Lapsia tietenkin vedettiin ihmismassan keskellä. Hienosti Harmi selvitti oman sarkansa - kun kelpie tekee töitä, niin kelpie tekee töitä. Lasten vanhemmilta tuli kommentteja koirasta, joka todella vetää tosissaan.

Harmi ja ihana Beauceron-neito Jade työläisten juhlassa.

Valoisat illat ovat tuoneet metsälenkit takaisin kuvioihin. Niistä on nautittu koko lauman kanssa.

Binka

Brixi

Harmi

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Vaikka sulkisi silmät kuva säilyy eikä mee minnekään - ajatuksia Aaposta

Aapon poismenosta on mennyt jo yli puoli vuotta. Ikävä on edelleen kova. Tuli tilattua iFolorilta canvas-taulu pojasta. Vielä se tuolla odottaa paikkaa seinältä... Pikkuhiljaa ikävä helpottaa ja muuttuu kauniiksi muistoiksi. Onneksi on paljon kuvia ja videoita jäljellä meidän yhteiseltä matkalta <3 Pitkään olen miettinyt kirjoittamista Aapon lopettamisesta ja siihen liittyvistä syistä. Nyt tuntui olevan sopiva aika.

Kuten täältä blogista on voinut lukea, niin Aapolla diagnosoitiin joulukuussa 2015 luupiikki vasemman takajalan nuljuluussa. Tuolloin meillä otettiin pitkään iisisti ja syötiin kipulääkkeitä. Kuitenkaan koiraa ei meinattu millään saada oireettomaksi. Jo tuolloin oli selvää, että aktiivista ja tekemistä rakastavaa koiraa kohtaan on väärin tuomita se lopuksi ikää lenkkeilemään lyhyitä lenkkejä hihnassa ilman rasitusta. Kevyen ja vähäisen liikunnan lisäksi hoitorepertuaariin otettiin keväällä laserhoito ja Cartrophen-pistokset. Pienenä ihmeenä pidettiin sitä, että näillä Aapo saatiin kuin saatiinkin oireettomaksi ja kipulääkkeet pystyttiin lopettamaan kolmen kuukauden jälkeen. Ymmärrettiin toki jo tuolloin, ettei luupiikki itsessään ollut polvesta mihinkään kadonnut ja oireet tulisivat vielä jossain vaiheessa palaamaan. Jatkoajalla siis oltiin, mutta nautittiin polven suhteen oireettomista viikoista.




Heinäkuussa 2016 meillä oli suunniteltu kontrollikäynti polven suhteen. Aapo rauhoitettiin ja polvi kuvattiin - ei muutoksia. Kuitenkin kova isku oli, kun samalla otetussa röntgen-kuvassa näkyi suuri ja määrittelemätön massa vatsaontelossa. Koira aristi vatsaa ja kaikessa hiljaisuudessa tajuttiin, että nyt oli kyse jostain vakavasta. Tuona iltana muistan, kuinka taas kiinnitin huomiota siihen, miten huonosti Aapo heräsi rauhoituksesta. Keita oli samalla eläinlääkärikäynnillä rauhoitettu ja kuvattu. Illalla kun Keita jo rehasi pitkin pihoja, Aapo törmäili seiniin, kaatuili rappusissa eikä ollut kovin aktiivisesti lähdössä mihinkään. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Aapon herääminen rauhoituksesta oli vaikeaa...

Ilta pohdittiin ja punnittiin vaihtoehtoja. Päädyttiin siihen, että ultrataan koira. Ultra näytti syypääksi reilusti suurentuneen eturauhasen ja vatsaontelossa olleen vapaan nesteen. Eturauhasessa oli jo tuolloin kysta (1cm), jonka eläinlääkäri katsoi hyvänlaatuiseksi. Pieni toivonkipinä syttyi, sillä ovathan ne eturauhasvaivat sen verran yleisiä, että ne pystytään hoitamaan. Tai tähän ajatukseen sitä toivonsa pisti... Kipulääkkeet peliin yhdessä hormonihoitojen kanssa. Kontrollia kontrollin perään koko kesä. Eturauhanen ei kuitenkaan reagoinut hoitoon toivotulla tavalla. Päin vastoin siinä oleva kysta lähti suurenemaan. Koira oli jo silminnähden kipeä kipulääkityksestä huolimatta. Aapo repi tassujaan ja hännäntyveään vereslihalle. Kun viimeinen ultra sitten näytti, että kysta oli jo nelinkertainen ensimmäiseen ultraan nähden, ja eläinlääkäri ei pystynyt antamaan ennustetta leikkaushoidosta, oli aika merkata kalenteriin se viimeinen käynti. Päätöksessä painoi myös ilman muuta kokonaisuus, Aapolla oli edelleen polvessa luupiikki, joka olisi saattanut ruveta oireilemaan koska tahansa. 

Olin aina luvannut Aapolle, että se saa lähteä saappaat jalassa... kun se vielä olisi oma itsensä. Sen ei tarvitsisi olla kipeä. Melkein pystyin tämän toteuttamaan, sillä kipeähän se oli. Itse sen näin, vaikka tiedän, että ulkopuolisten silmiin se ei kipeältä näyttänytkään. Olihan se aina valmis, häntä heilutti koiraa ja leluja rahdattiin edestakaisin. Edelleen se viimeisinä päivinä oli valmis treenaamaan, kun sen kanssa kentällä kävi jotain hömppäämässä. Olisihan leikkausta voinut lähteä yrittämään ja moni varmaan olisi lähtenytkin. Itse kuitenkin tiesin, että Aapon selväminen edes nukutuksesta oli epävarmaa, enkä halunnut Aapolle sellaista lähtöä. Se ansaitsi parempaa. Leikkaukseen kuitenkin vaaditaan jo jonkin verran syvempi nukutus kuin röntgenkuvien ottamiseen... Koin, että Aapon kaltaiselle koiralle olisi ollut väärin tuomita se pitkään kuntoutukseen, jonka tuloksesta ei edes olisi ollut takeita.

Muistan kuinka lähdettiin aamulenkille viimeistä kertaa. Mentiin pellolle, mistä Aapo oli edellisenä iltana löytänyt jalkapallon. Sillä se pelasi pitkin peltoa pysähtyen välillä pitämään taukoa. Oltiin ulkona tavallista pidempään. Aamuruuaksi puuroa, lihaa ja piimää - Aapon lempparia. Sinne sekaan kipulääkkeet. Kipeänä ei tarvinnut olla. Päivällä käytiin läheisellä nurmikentällä. Aapo sai ottaa sisälelunsa mukaan... sorsa seurasi muutenkin koko viikon joka paikkaan. Aapo makoili varjossa pensaikon alla lelunsa kanssa. Välillä veti sitä kilpaa, kun Keita yritti varastaa sen. Kun mentiin sisälle, maattiin Aapon kanssa vierekkäin olkkarin lattialla. Tuhina vain kuului ja häntä heilui aina silloin tällöin. Sorsa oli tietenkin tässä kolmantena pyöränä. Sitten tuli aika lähteä eläinlääkäriin. Käytiin matkalla vielä metsässä kävelemässä viimeistä kertaa. Leikittiin vetoleikkejä ja vain oltiin. Kun Aapo alkoi unohdella leluaan pensaikkoon, tiesin, että oikealla tiellä ollaan - se ei koskaa jättänyt lelujaan. Otetiin vielä viimeiset kuvat ja lähdettiin kohti eläinlääkäriä.



Leikittiin Aapon kanssa eläinlääkärin huoneessa sorsalla - minä heitin, Aapo toi. Istuin lattialla ja kun alkoi nukuttaa, Aapo tuli minun syliin. Siihen se nukahti sorsa tassun alla, pää minun sylissä. Aapon lähtö oli kaunis, jos kuolema voi kaunis olla. Aapo vain nukahti rauhallisesti ja minua helpotti suuresti, kun näin sen katseesta, ettei sitä pelottanut ollenkaan. Siinä me sitten oltiin sylikkäin, viimeistä kertaa. Kuiskuttelin Aapon korvaan, miten hieno poika se on, ihan paras, ja annoin sille viimeisen kerran luvan mennä.


Aapo lähetettiin Eviraan avattavaksi. Avaustulos osoitti päätöksen Aapon päästämisestä pois oikeaksi. Kysta, joka oli kolme päivää aikaisemmin ultrassa näyttänyt 4cm suuruiselta, oli todellisuudessa ollut 10cm ja erittäin ohutseinäinen. Eturauhanen oli ultrassa ollut 6cm, mutta avauksessa selvisi, että se oli ollut jo 8cm. Aapo tuhkattiin yhdessä sille niin rakkaan sorsa-lelun kanssa. Tuhkat haettiin kuukautta myöhemmin kotiin ja vietiin läheiseen puistoon, missä Aapo tykkäsi hengailla muun lauman kanssa.


Aapo oli sellainen koira, että se eli aina täysillä. Niin hullu, mutta niin rakas. Aapoa kohtaan olisi ollut väärin pitkittää sen kärsimyksiä. Oman koiran kivulle tulee sokeaksi - näkeehän sitä joka päivä ja muutos tapahtuu usein pikkuhiljaa. Vaikka itse jo selkeästi näin Aaposta, että se oli kipeä, tajusin vasta kun Aapoa ei enää ollut, että kuinka kipeä se todellisuudessa oli. Nyt kun vertaan Aaposta otettuja parin vuoden takaisia kuvia niihin, joita otettiin viimeisenä päivänä, näen että koiran ilme oli jo erilainen. Katse on väsynyt eikä siinä enää näy samanlaista pilkettä kuin mihin olin Aapon kanssa tottunut ja mikä vanhoissa kuvissa näkyy.



Aapo opetti minulle todella paljon. Yhtä vihreitä oltiin molemmat, kun alettiin harrastaa. Paljon saatiin kokea. Ensimmäiset agilitytreenit, ensimmäinen tokokisa, ensimmäinen ajettu jälki, ensimmäinen nostettu maalimies, ensimmäinen kerta paimentamassa, ensimmäisen kerran ikinä esitin koiraa näyttelyssä, kun Aapo debytoi Tampereen kv:ssa maaliskuussa 2009, ensimmäisen kerran osallistuin BH-kokeeseen ja ensimmäinen koira, jonka valiohakemuksen sain lähettää Kennelliittoon. Paljon opittiin, paljon jäi oppimatta. Haasteita matkalle toi Aapon huono hermorakenne. Ei se aggressiivinen koskaan ollut - päinvastoin, vaan erittäin vilkas kaveri erittäin suurella saalisvietillä, jota sen hermot eivät pystyneet hallitsemaan. Iloinen ja ystävällinen se oli. Se kasvatti Brixin, Keitan ja Harmin todella kauniisti ja kärsivällisesti. Harmittaa hurjasti, että tulevat pennut eivät enää pääse Aapon oppiin.



Aapo oli minulle se "once in a lifetime" -koira. Toista Aapon kaltaista ei tule koskaan, sen tiedän. Se oli niin suuri persoona, niin omalaatuinen kaveri. Ei ole huono asia, että toista Aapon kaltaista ei tule. Se ei ollut helppo koira. Päivääkään en silti vaihtaisi pois. Ilman Aapoa en tietäisi tätäkään vähää koiran kouluttamisesta kuin nyt. Aapon ansiosta olen paljon viisaampi seuraavan pennun kanssa.

Ikävä on kova! Aapo saa nyt kaahata aksaa vähän isommilla areenoilla ja syödä ihan niin paljon kuin haluaa. <3


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Lastenvetoja


Tänään oltiin taas Harmin kanssa lastenvedoissa ja saatiin muutama kuvakin. Tyttökelpiet olivat mukana turisteina viettämässä kivaa päivää...






maanantai 27. helmikuuta 2017

Talvi vain jatkuu jatkumistaan . . .

Ei siis ole yhtään meikäläisen lempivuodenaika. Onneksi päivät ovat jo vähän pidentyneet ja pääsee joskus valoisan aikaan uloskin. Paljon ei ole tästä vuodenajasta jälkipolville kerrottavaa. Vähän on tehty tottista kun joku aurattu paikka, mikä ei ole liukkaudella pilattu, löytyy. Hakutreenit on jatkuneet läpi talven - kiitos kuitenkin suhteellisen vähäisen lumen määrän. Harmin kanssa on harjoiteltu kärryjen vetoa ja viime viikonloppuna korkattiin ensimmäisen kerran virallisesti lastenvedoissa. Mitään meriittiähän siitä ei jalostusnettiin saa, mutta kaikilla oli kivaa . . .  Yhtään valokuvaa ei tietenkään tuosta suuresta tapahtumasta saatu, mutta kamerassa oli tallessa harjoittelukuva.

Harmi "innoissaan" uudesta aluevaltauksesta.

Sitten on vain juostu ja rällätelty. . .

Brixi kommentoi
kuvan (c)Jenna Rinne

Brixi ja Harmi
kuvan (c)Jenna Rinne

Harmi
kuvan (c)Jenna Rinne

Kuka ketäkin vaanii? Harmi, Keita ja Brixi

Seuraa johtajaa 
Brixi ja Keita

Binka lepää

tiistai 10. tammikuuta 2017

Harmittavan hauskaa hakuilua

Vuosi vaihtui ja saatiin lunta maahan ainakin hetkeksi. Pienet lumimääräthän eivät harrastamista haittaa vaikkakin saattavat lajivalikoimaa kaventaa. Viikonloppuna oltiin hakutreeneissä, mistä muutama kuva Harmista (kamera ymmärrettiin kaivaa esiin vasta treenien loppupuolella). Kaikkien kuvien (c) Mari Hienonen.

Lähdetään ukkoja etsimään...

Täältä löytyi jotakin.

Maalimieheltä tullaan pois yhdessä (huomaa Harmin mielipide asiasta: Olisi kivempi juosta rällättää itsekseen)

 Voidaan me kuitenkin leikkiä yhdessä :D

Mitä! Joko tämä loppui?!?